perjantai 26. maaliskuuta 2010

Sehän on melkein viikko vierähtänyt ja kisat ovat jo ylihuomenna!! Tällä viikolla ollaan treenailtu ahkerasti, mutta yritetty pitää ennen kaikkea kivaa treenaillessa. Ei olla enää kovin paljon tehty liikkeen omaisesti, vaan leikitty ja palkattu runsaasti.

Maanantaina Kirsi tuli taas avustamaan meitä parkkikselle Kaislan päikkäri aikaan. Harjoiteltiin ennen kaikkea noutoa. Nyt pienellä (tai välillä vähän isommalla) käsi avulla Elsa tuo kapulaa jo viereenkin. Elsa välillä kiertää minut kokonaan, jolloin jää usein hyvin taakse. Kotiläksyksi saatiin sisätreeninä tehdä kapulan palautusta käsimerkin avulla viereen. Tarkoituksena on siis saada Elsan mieleen oikea liikkeen suoritus ja sitten pikku hiljaa häivyttää käsimerkkiä. Teimme myös liikeenomaisen luoksetulon pysäytyksen ja se meni ihan ok, siihen vielä lelun kanssa terävyyttä, niin eiköhän siitä pisteitä tule :) Kaukokäskyt onnistuivat loistavasti, vaikka niiden kanssa on lähiaikoina ollut taas ajoittain ongelmia. Kävimme myös läpi juttelemalla voi:n ja evl:n liikkeitä. Sanoin, että tällä hetkellä tavoitteemme on päästä voittajaan kisaamaan, mutta Kirsi asetti tavoitteeksemme nyt keväällä avosta ykköstulos ja syksyllä voittajaan kisaamaan. Ja kaipa se oikea salainen tavoite on jonain päivänä saada ykköstulos sieltä evl:stä ja jos niitä kolme tulis, niin ei sekään haittaisi!! Mutta ensin siis pitäisi saada nyt kisaoikeus sinne voittajaan :) Eli maanantain treeneistä "läksynä" noutoa ja muuten vaan leikkien liikkeiden tekoa. Ei enää tällä viikolla hinkkaamista eikä pahemmin enää kisamaisia suorituksia.

Maanantai iltana ja tiistaina teimme sitten noudon lopun harjoittelua sisällä. Sujui vaihtelevasti. Teimme myös lenkillä sekä sisällä nopeita maahanmenoja namilla. .

Keskiviikkona haimme Hannan ja Safiran treenaamaan meidän kanssa parkkikselle. Teimme onnistuneen hypyn, jonka jälkeen jätimme sen taas hautumaan. Autotiellä oli sopivasti sulaa, joten teimme luoksetulon pysätystä siellä. Se kaipaa kyllä tosiaan terävyyttä. Juuri tossa tankkasin sääntökirjaa: "Jos koira liikkuu käskyn jälkeen 2-3 kertaa oman mittansa alennetaan arvosanaa (1-3):lla.". Elikkä nyt vähän tuomarista ja tuurista vissiin kiinni miten meidän käy :) Teimme myös noutoa, Hanna antoi Elsalle kapulaa ja minä kutsuin Elsaa luokseni HAE-käskyllä. Elsa oli vähän hämillään ja tarjosi ensin kapulaa Hannalle, mutta lopulta toi kapulan minun luokseni. Näitä treenejä ollaan tehty aikaisemminkin, mutta nyt oli ensi kertaa noin hämillään. Hannalla taisi haista liian ihanat palkat taskussa :) Hyvät treenit, jäi hyvä mieli!

Torstai oli välipäivä. Elsa sai toimittaa ihan kotikoiran virkaa ja lepo taisi tehdä hyvää!

Tänään teimme aamulenkillä vauhti maahanmenoja, namun kanssa Elsa on kyllä vauhdikas! Toivotaan, että jäisi jotain muistikuvia myös kisoihin! Kaislan mennessä nukkumaan, kävin pissattamassa Elsan tossa takatiellä. Otin myös kapulan mukaan. Tein yhden heiton ja Elsa toi kapulan viereeni tosi hienosti!! Ensimmäisen kerran!! Eli nyt me vihdoin osataan liike! Mahtava palkka ja leikki perään. Kyllä varmasti neiti huomasi, että teki jotain tosi hienosti! Nyt vaan mulle malttia, etten enää tee liikettä ennen kisoja... (ainakaa montaa kertaa!)

Tänään olis tarkoitus illalla vielä mennä tekemään hauskat "leikki" treenit Hannan ja Safiran kanssa ja sitten varmaan huomenna rauhallista kotioleilua ja sunnuntaina vähän vaan virittelyä!

Alunperin oli tarkoitus mennä sunnuntain kisoihin vähän katsomaan missä vaiheessa liikkeet ovat ja alunperin olisin ollut tyytyväinen myös kolmostulokseen. Mutta, mutta, nälkä kasvaa syödessä ja nyt lähetään hakemaan sitä ykköstä, mutta ollaan toki tyytyväisiä myös kakkoseen. Vaikea arvioida kuinka paljon itse jännitän ja sehän tunnetusti vaikuttaa myös Elsaan.

Nyt peukut pystyyn, ettei juoksut ala ennen sunnuntai iltaa!!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Esittely

Ei sitten ottanut oikein tuulta purjeiden alle tuo kotisivujen pito, joten kokeillaanpa nyt tälläistä vaihtoehtoa.

Tarkoitukseni on kirjata tänne koirien kanssa tekemiä juttuja ja varsinkin Elsan kanssa pitää myös treenipäiväkirjaa. Mahdollisesti juttua tulee myös muustakin elämästä, katsotaan nyt... Eli minä kirjaaja olen mm kahden koiran omistaja, äiti, vaimo, sosionomi (amk), partiolainen, ikuinen laihduttaja.

Koiristani, meidän perheessä lattiatilaa valtaa juuri viisi vuotta täyttänyt Hiski. Hiski on sekarotuinen ja sekotuksessa mukana on puolet espanjanmastiffia ja puolet kultaista noutajaa. Hiski on iso ja musta, kiltti ja ihana sisällä, välillä haastava ulkona. Hiski ei pidä niinkään uusista koirista, mutta on hyvin uskollinen vanhoille koirakavereilleen. Hiskin kanssa on käyty muutamissa match showssa ja kisattu kaksi kertaa tokon alokas luokassa. Hiski jäi tokosta "eläkkeelle", kun minun kanttini ei enää kestänyt kisata Hiskin kanssa. Nykyään Hiski toimittaa enimmäkseen kotikoiran virkaa. Hiski viihtyy myös usein mökillä isäni kanssa. Toinen lattianvaltaaja on Elsa, kultainen noutaja. Elsa täyttää ensi kuun alussa kolme, vaikkei sitä aina uskoisi. Elsa tuli perheeseemme nimen omaan harrastuskoiraksi. Elsan kanssa on muutaman kerran käyty näyttelyissä (EH), Elsan kanssa olen myös käynyt taipparikurssin ja joskus haaveissa siintää myös taippareiden läpäisy, mutta pitäisi löytää jostain treenimotivaatio siihen. Myös agilitya on kokeiltu, mutta ykköslajiksemme on tullut toko. Viime vuoden aikana kisasimme alosta kolme ykköstulosta ja tämän vuoden tavoitteena on sitten saada samat aikaan avoimesta! Ensimmäinen kisa onkin tulossa jo viikon päästä ja meillä ei vielä kaikki liikkeet ole ihan hanskassa, iik!

Tässä tälläinen pieni esittely. Katsotaan miten tästä jatkan eteenpäin!